lauantai 28. syyskuuta 2013

Pikkupöydän uusi ilme

Lauantai on mennyt mukavasti kotiaskareiden parissa ja urheillessa. Muutama pieni tuunausprojektikin on meneillään, mutta nyt ajattelin näyttää mihin maalatut kävyt päätyivät, ainakin väliaikaisesti.

Olohuoneen pikkupöytä ei ole mieluisimpia huonekalujamme, mutta pienellä muutoksella se miellyttää silmää ainakin nyt taas hetken aikaa... Viime syksynä serveteillä koristellut kynttilät, jotka ovat jo lähes loppuun palaneet, vaihtuivat valkoiseksi maalattuun alustaan, käpyihin ja Ikeasta mukaan tarttuneeseen viherkasviin. 
Ennen:
 Jälkeen:

Eikös vaan jälkimmäinen olekin parempi? :)

Mulla muuten meinasi palaa käpy käpyjä maalaillessa, koska ne eivät tahtoneet pysyä oikeassa asennossa, vaan kääntyilivät itsekseen aina haluamaansa suuntaan, joten kaikille puolille oli hankala saada suihkutettua maalia. Jos joku muukin tuskailee tämän saman "suuren ongelman" kanssa, niin suosittelen samaa taktiikkaa, johon minä päädyin:


Pari päivää sitten kirjoittelin käyväni katsastamassa Kodin1:ssä alennusmyyntitarjonnan. Tällä kertaa ei löytynyt muuta välttämätöntä kuin servettilaatikko:

Miten olenkaan tullut aiemmin elämässäni toimeen ilman tuollaista?? :) Jos joku muukin suunnittelee saman laatikon hankkimista, niin tiedoksi, että siihen ei mahdu Ikean servetit. En ole aiemmin tajunnut, että ne ovat suurempia kuin muut.

Eipä muuta tällä kertaa... Mukavaa lauantaita!

2 kommenttia:

  1. Olipas hauska postaus. Mulla on myös iso pussillinen käpyjä odottelemassa erilaisia tuunauksia, lapset ovat innoissaan keränneet äidille paljon käpyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävyistä keksii vaikka mitä kivaa :) Kauniita ne ovat ihan sellaisenaankin, mutta tällä hetkellä mulla on joku kumma tarve maalata kaikki valkoiseksi. Täytyy vielä ainakin hetken aikaa nautiskella näistä hyvistä maalauskeleistä :)

      Poista